Taustaa

Suomalainen Perinnehoitaja-koulutuksen taustaa sekä pohdintaa maailman menosta ja pientä avautumista


Ilokseni olen saanut viime vuosina todeta, että suomalaiset kansanparannustaidot ja perinnehoidot ovat alkaneet saada osakseen jonkinlaista nostetta. Aina ei ole ollut näin. Jopa luontaisterapioiden ja hieronnan alalla Suomessa on arvostettu erityisesti vain ulkomailta tulevia oppeja. Kansanparannustaitoa ja -tietoa on tahdottu vähätellä, vaikka vielä viime vuosisadan puolessa välissä, sillä on ollut hyvin keskeinen merkitys ihmisten avunsaannin kannalta. Puhumattakaan siitä, että kansanparannus on myös osa kulttuuriperintöämme, joka ulottuu hyvin kauas suomalaisuutemme juuriin. Se on osa kulttuuriperintöämme, joka on mielestäni mittaamattoman arvokas, mutta valitettavan vieras ja tuntematon asia nykyajan suomalaiselle. Toisia kulttuuriperintömme helmiä, kuten kansanrunoutta on tutkittu paljonkin. Kansanparannus on kuitenkin jäänyt paitsioon ja aiheesta kirjoitetut kirjat raapaisevat mielestäni vain pintaa. Syvälle parantamisen ytimeen ei uskalleta tai tahdota mennä tai siitä ei ymmäretä mitään varsinkaan tiedemaailmassa.

Mitä kansanparannus ylipäätään on? Kansanparannus tai kansanlääkintä tarkoittaa vuosituhansien kokemuksiin ja perinteisiin kansanuskomuksiin ja myytteihin perustuvia käsityksiä sairauksista ja vammoista, ja niiden hoitokeinoja. Kansanparantajat ovat olleet usein maallikkoja, jotka ovat saaneet oppinsa suvultaan tai muilta oppi-isiltään tai -äideiltään. Jotkut olivat parantajia syntyjään. Toisaalta myös yhteisöjen arvostetut tietäjät tai shamaanit ovat olleet kansanparantajia, mutta he ovat myös olleet sosiaalisen yhteisönsä tärkeitä tukipilareita ja jonkinlaisia henkisiä johtajia. Ei siis ihme, että kristinusko hyökkäsi hyvin voimallisesti tietäjien ja shamaanien kimppuun, koska siinä oli niin selvä arvovaltakysymys. Kansanparannus on erittäin tärkeää perinnetietoa ja kädentaitoa, jonka avulla on selvitty hengissä aikana ennen antibiootteja ja muita lääketieteen hienouksia. Vaikka lääketiede on kehittynyt huimasti ja se pystyy, mitä ihmeellisimpiin saavutuksiin, uskon, että on kuitenkin paljon sellaisia tilanteita, joissa voidaan vielä nykyisinkin hyötyä perinnehoitojen taikka kansanparannuksen tuomasta avusta ja niillä on oma paikkansa ihmisten terveysongelmien hoitamisessa, kuntouttamisessa ja erityisesti sairauksien ennaltaehkäisyssä. Vastakkainasettelu on täysin turhaa, vaikkakin suosittua. Kaikella on oma aikansa ja paikkansa.

Luontaisterapia-alalla Suomessa hoitajat ja terapeutit, itseni mukaan lukien ovat opiskelleet pääsääntöisesti ulkomailta tulevia oppeja. Mainittakoon tässä esim. homeopatia tai Auyrveda. Yksi suuri vaikuttaja luontaisterapioiden kentällä Suomessa on Perinteinen Kiinalainen Lääketiede, joka on myös minulle erittäin tärkeä oppi ja päivittäinen työväline mm. akupunktuurin osalta. Toinen tärkeä työväline itselleni on ulkomailta niin ikään tuontitavarana tullut vyöhyketerapia. Tärkeimpänä taitonani kuitenkin pidän jäsenkorjauksen osaamistani, jonka yhdistän suomalaiseen perinnehierontaan. Nämä nyt ovat vain menetelmien nimiä. Kansanparannus on kuitenkin aina enemmän kuin jokin menetelmä.

Mitä tulee suomalaisiin perinnehoitoihin, jäsenkorjauksen osalta Suomessa on itseni lisäksi jo useampi kouluttava taho ja erilaisia tyylejä löytyy. Yhtenä tunnetuimpana niistä on varmasti Olavi Mäkelän kehittämä ja nimeämä jäsenkorjaustyyli Kalevalainen jäsenkorjaus. Jäsenkorjauksen lisäksi saunahoidot/kuppaus ovat myös tunnettuja ja kestäneet hyvin aikaa, puhumattakaan kasvilääkinnästä. Kasvilääkintä eli fytoterapia on kasvavassa suosiossa ja meillä Suomessa on sen osalta laajaa asiantuntemusta ja loistavaa koulutusta tarjolla.

Suomalainen kansanparannus ja perinnehoidot ovat kuitenkin hyvin rikas ja monipuolinen alue ja on valitettavaa, että se on edelleen hyvin huonosti tunnettua valtavirran keskuudessa. Harvapa nykyajan ihmisistä ymmärtää, mitä tarkoittaa mahti tai psyykkinen voima, joka on ollut läsnä parantajan käyttämissä hoitomenetelmissä, sanoissa/loitsuissa. Tai mitä todella tarkoitetaan sanalla tietäjä tai lapin noidan loveen lankeaminen. Monet kansanparantajien ja tietäjien tekemiset halutaan nähdä vähän hullunkurisina juttuina, joille nyt voidaan naureskella. Ei pystytä ymmärtämään muinaisen suomalaisen maailmankuvaa saatikka sitten samaistumaan siihen millään lailla. Oikeastaan vain hävetään psyykkis-maagiseen maailmankuvaan pohjautuvaa menneisyyttämme. Puhutaan negatiiviseen sävyyn jostain pakana-ajasta tai hämäriin huuruihin kietoutuvasta esihistoriasta.

Uskon kuitenkin, että olemme kansana pikkuhiljaa kykeneviä taas avaamaan myös toisenlaisen, syvemmän näkökykymme ja voimme heittää häpeän viitan harteiltamme. Voimme alkaa tutustumaan perintöömme ja kysyä, mitä suomalaiset ovat olleet ennen miehittäjän tuloa. Olemme kyllä ylpeitä valtiomme alkuperäiskansasta saamelaisista, mutta emme ymmärrä, että myös me suomalaiset olemme olleet alkuperäiskansaa. Mutta miksi ymmärtäisimmekään? Eihän sitä meille missään kerrota tai opeteta.

Kansanparannuksen ja perinnehoitojen osalta ei ole kuitenkaan tarkoitus palata ajassa taaksepäin, vaan tuoda menneisyydestä ne hyvät ja toimivat ja viisaudesta kumpuavat asiat, joista voimme ammentaa jotain tärkeää tähän päivään. Meillä on tässä päivässä aivan omanlaiset haasteemme.

Kansanparannus ja luontaisterapiat ovat Suomessa vaikeassa tilanteessa. On vaikeaa arvostaa jotain sellaista, mitä ei tunneta tai ymmärretä. On ehkä helpompi lakaista kaikki hömpötys pois silmistä ja estää sellainen muiltakin esim. puoskarilain muodossa. Olen miettinyt monta kertaa, että onko tämä suomalaisten tiedeintoilu, uskomushoitohäpäisyvimma ja teknologiaan hurahtaminen jollakin lailla traumapohjaista käytöstä? En ole asiantuntija, mutta näin maallikona voisin järkeillä, että koska alkuperäiskulttuurimme ja itsetuntomme on painettu aikoinaan alas, häpeämme kaikkea sitä, mikä on meille luontaisesti ominaista. Ehkä näistäkin syistä on luontaisterapia-alalle ja kansanparannusasioiden pariin valitettavasti pesiytynyt voimakas näennäistieteellisyyden tarve. Mitä monimutkaisemmin asiat pystytään selittämään ja mitä enemmän hienoja sanoja, kuten vaikka imunestekierto tai faskiat pystytään lauseisiin sisällyttämään, sitä varmemmin ihmiset nyökyttelevät päätään hyväksyvästi. On tietenkin hyvä, että asioita tutkitaan ja selvitetään perin pohjin ja kaikki halutaan selittää tieteellisesti, mutta pelkäänpä, että jotain olennaista, kaunista ja tärkeää jää uupumaan, jos tarkastelemme vain aineen yhtä ulottuvuutta. Suomalais-ugrilaisessa henkisessä perinnössämme olemme moniulotteisia olentoja, jotka liittyvät elävään ja moniulotteiseen luontoon.

Toinen alaa vaivaava asia on valtava psykologisoinnin tarve. Tarinat saavat valtavia mittasuhteita ja niissä pyöritään ja niitä tutkaillaan jokaisesta näkökulmasta. Löydetään tunnelukkoja ja niitä sitten availlaan ja paskaa tursuilee ympäriinsä. Pitkään alalla olleena, olen havainnut, että tämä harvoin johtaa mihinkään hyvään ja toimivaan. Olen oppinut elämässäni sen, että totuuden tunnistaa yksinkertaisuudesta. Psykologisoinnillekin on tietenkin paikkansa, mutta se olkoon siihen koulutettujen ammattilaisten tehtävä.

Kaikesta näennäistieteellisyydestä ja kotipsykologisoinnista huolimatta ihmisen ja sen moniulotteinen rakenne ovat ja tulevat olemaan aina myös jonkinlainen mysteeri. On paljon asioita, joiden tiedetään toimivan ilman, että sitä kukaan rajallisella havaintokyvyllään katsova pystyy täysin ymmärtämään tai selittämään. Se, että on täydellinen ihmisanatomian tuntemus, ei vielä tarkoita sitä, että osataan laittaa nikama paikoilleen kunnolla. Täytyy olla myös se jokin mukana, jota ei pelkällä tiedolla hoideta. Miksi toinen osaa ja tuntee ja toinen ei, vaikka tiedot ovat olleet samat? Parantamisen syvää totuutta ei voi alkaa typistämään pelkästään sen takia, että asialle saadaan valtiollinen hyväksyntä. Kun kansanparannukseen kuuluvia asioita tuodaan esille pelkästään ihmisen anatomiaan ja fysiologiaan perustuvina menetelminä, sillä hetkellä jotain kansanparannuksen todellisessa sielussa tekee kuolemaa. Ja tämä kaikki vain sen takia, että haetaan yleistä ja luonnontiede(uskon) hyväksyntää. Näennäistieteellisyyteen tai ylipsykologisointiin kuitenkin pakottaa sosiaalinen ja yhteiskunnan tuoma paine. Jos kansanparannus tuotaisiin tieteellisen tutkimuksen piiriin ja sitä tarkasteltaisiin vain sen määrittämillä kriteereillä, se olisi vähän sama asia, kuin mentäisiin suureen sukupirttiin vierailulle ja jäätäisiin seisoskelemaan eteiseen ja väitettäisiin, että koko talo on nähty. Akateeminen lätinä asian ympärillä tappaa asiaan liittyvän hengen ja elämän.

Pieni kriittisyys on kuitenkin paikallaan. Luontaisterapia-alalla ja kansanparannuksessa nykypäivän ihmisiä riivaa myös röyhkeys ja nöyryyden puute eikä kirjaan jakseta tarttua ja tehdä kotiläksyjä. Kädentaitoa ei viitsitä hioa vuosikausia vaan mieluummin keskitytään puhumiseen ja someiluun. Kädentaito on kuitenkin sitä tärkeintä ja aidosti käytännössä merkityksellisintä perinnehoitoa, jolla voidaan auttaa ihmisiä. Ja siihen ei auta kuin vuosien omistautuminen harjoittelulle.

Parantajia ja mentoreja ja eräänlaisia pikkuguruja tuntuu nousevan, kuin sieniä sateella. Ala tuntuu vetävän puoleensa myös väärällä asialla olevia.

Perinteisesti parantajuuteen valtuuttaa kansa, joka kärsii kivuista ja vaivoista ja parantaja pystyy heitä todellisella tavalla auttamaan. Parantajaksi ei vain ryhdytä omasta henkilökohtaisesta päätöksestä käsin. Parantajuuteen täytyy olla myötäsyntyiset ominaisuudet eikä lopultakaan mikään koulutus voi asiaa muuttaa, jos nämä luontaiset ominaisuudet puuttuvat. Koulutus kuitenkin antaa erinomaiset tiedot ja, jos alalle aikoo, tiedonjano täytyy olla. Harvassa ovat todelliset parantajat.

Mikäli parantajuuteen lähteminen tapahtuu haisevasta itsestä käsin eli egojohteisesti, tulokset työssä ovat huonoja ja kyse on kansanparannuksen kentällä puoskaroinnista. Nykyään alalla toimii opettajia, joiden käytännön vastaanottotyön tuoma kokemus on hävettävän pieni. Esitellään hienoja teorioita, jotka ovat hyvin kaukana tavallisen kansalaisen arjesta ja ymmärryskyvystä tai jaetaan suoranaisen virheellistä tietoa kansanparannuksen synnystä ja tilasta Suomessa. Samoin on asian laita tässä nykyshamanismi-/tietäjäilmiössä, jossa tuntuu riittävän, että joku vain julistautuu shamaaniksi/tietäjäksi ilman, että kukaan on heiltä edes kysynyt apua, saati sitten pystynyt auttamaan muussa, kuin viihdetarkoituksessa.

Tietäjyyteen on suomalais-ugrilaisessa kulttuureissa, kuten myös Suomessa kuulunut ensisijaisesti aina parantajuus, joka tähtää johonkin muuhun kuin pelkkään oksitosiinivaikutukseen, fasciaketjujen avaamiseen , tunnemämmäköintiin tai mystiseen showhun. Tietäjällä ei myöskään ole tarkoitettu trendikästä ykseysopin opettajaa, vaikka nykyään asia tahdotaankin raflaavasti esittää tässä valossa. On hienoa, että perinnehoitoja ja tietäjäperinnettä elvytetään, mutta aihepiirin alistaminen viihdekäyttöön, noitaleikkeihin ja new age-hapatukseen tai nykyään myös alati kasvavaan joogaegoismiin on minusta hyvin surullista ja häpeäksi tämän maan henkiselle perinnölle. Nämä tietäjiksi, shamaaneiksi ja noidiksi egonsa halusta julistautuvat ottavat aiheesta eräänlaisen irtokarkkilaarin, mihin he liittävät lennokkaan mielikuvituksellisia fantasioitaan, missä esim. kalevalainen viisaus ja itämainen ykseysoppi näppärästi liitetään yhteen ja luodaan kokonaan uusia mielikuvitusmaailmoja. Tai leikitään suurnoitia ja jaetaan kyseenalaista ja puuttellista tietoa shamaaniudesta. Se on sitä nykyajan rappiotilaista uusshamanismia, joka vaikuttaa enemmänkin kivikautiselta huvipuistolta.

Nämä kaikki varmasti tarjoavat erinomaista tarinaa podcasteihin ym. someiluihin ja olevinaan olemisiin. Tärkein kysymys kuuluu, ollaanko siinä palvelemassa Suomen kansan sielua vai ollaanko siinä harjoittamassa älylliseen itseen liittyvää näppärää ja omahyväistä onaniaa tai live roolipelejä. Jos kyseessä on palvelutehtävä, asia on kunnossa.

Mielestäni emme tarvitse tänne kansanparannusnimen alle ulkomailta tulleita shamaanileikkejä tantrarumpuineen ja reikihoitoineen. Tässä uusshamanismi-ilmiössä on kyse pitkälti muiden maanosien alkuperäiskulttureista omituista aineksista, joita hyvin vapautuneesti yhdistellään suomalaiseen kansanperinteeseen. En ilahdu myöskään jooga"guruista", jotka jakavat ulkokultaista kirjoista opittua arjesta irrallaan olevaa kalevalaista hengen viisautta tai tietoa tietäjäperinteestä ilman parantajuutta. Kuka tahansa, joka puhuu tietäjäperinteestämme ilman, että on itse kansan valtuutuksesta parantaja ja jota ei parantamistyö kaikessa raakuudessaan ole koetellut luita ja sielua myöten, en pidä kyseiseen tehtävään kovin pätevänä. Lightversion se toki voi tarjota. Kai sillekin on tilausta. Mutta täytyy varoa, ettei aseta pyhiä asioita rienattavaksi.

Hätämaan tietäjä Juho Aaponpoika Luomajoki tuskin käytti työssään 1800-luvun lopulla Mikao Usuin Reikiä tai oli jonkilainen tiemestari, joka oli viemässä Suomen kansaa Hätämaasta käsin jonkinlaiseen itämaiseen nirvanaan joogamatolla lentäen. Hän ei myöskään todennäköisesti tehnyt apua pyytäville jonkinlaisia tarotkorttitulkintoja. Hän ei myöskään todennäköisesti pukeutunut haltiavaatteisiin ja esiintynyt yleisölle pyhien puiden vierellä itämaisessa rukousasennossa tai vääntänyt itseään erilaisiin hassuihin venytysasentoihin taikka harrastanut performanssirunonlaulua. Hän ei myöskään toiminut pakanauskontokunnan pappina, vaikka laajaa luottamusta herättikin alueellaan. Kyllä, hätämaalainen saattoi puhua spontaanisti läsnäolijoille Jumalasta ja muista syvällisistä aiheista. Hän myös osasi sovittaa itsensä aina keskustelukumppanin ymmärrystason mukaan. Hän oli yhteisönsä ja alueensa merkittävä tukipilari ja turvan antaja.

Rappiokulttuuri on osa tätä nykypäivää, joskin se on ollut sitä jo paljon aiemminkin. Lainaan tähän tekstipätkän kirjasta Viimeiset runonlaulajat, Martti Haavio 1943 WSOY:

(Eletään vuotta 1906)

"...runonlaulanta sai triviaaleja muotoja, että ikään kuin muodostui ilveileväksi rahanpyydystykseksi. Samalla tavalla, kuin Amerikan jalot intiaanipäälliköt alkoivat näytellä sulkiaan sirkuksissa, ryhtyivät eräät keskinkertaiset runontaitajat, joita innosti tässä luettelemillani sekä eräillä muilla laulujuhlilla saavuttamansa helppo yleisön suosio, esittelemään muka kalevalaista kulttuuria tietämättömälle yleisölle."

Tämä sama meininki ja sirkus jatkuu tänäkin päivänä.

Ymmärrän erittäin hyvin, miksi larppaus kiinnostaa ja ymmärrän erittäin hyvin myös sen, miksi vedalaiset tekstit tahdotaan löytää kalevalaisesta maailmasta. Kyllä ne sieltä omalla tavallaan löytyvätkin, kuten on asian laita myös taolaisuuden osalta. Kyllä, suomalaisesta muinaisuudesta löydetään aivan samoja henkisen korkeakulttuurin merkkejä, kuin vaikkapa Intiasta ja kyllä, näillä maailmassa vaikuttaneilla henkisillä korkeakulttuureilla on ollut mitä todennäköisimmin yhteyksiä keskenään. Tästäkin huolimatta se tapa ja tyyli, jolla nyt asioita tuodaan esille vertaamalla suomalaisuutta kohti Intian perinteitä, on minusta väärä ja houkuttelee ympärilleen alhaisilla motiiveilla olevaa sakkia haisevan itsen palveluksessa. Suomalaisen henkisen perinnön esille nostamisen pitäisi tapahtua mielestäni pikemminkin ikään kuin talvisodan nostattaman kansallistunteen hengessä, jonka voivat tavoittaa kaikki suomensieluiset. Suomalaisten haurasta miehittäjien murjomaa identiteettiä pitää pyrkiä tukemaan ja parantamaan, ei hajottamaan. Tuntematta omia henkisiä juuriaan, suomalainen rahvas potee identiteettivajetta, josta seuraa monenlaista tarpeetonta kärsimystä ja olemassa olon kriisiytymistä. Suomen kansan sielun puolesta tarvitaan surkeasti lisää taistelijoita, jotka ovat oikealla asialla. Egoretkeilijät älkööt vaivautuko. Some on näitä jo pullollaan.

Kalevalainen hengen viisaus on jotain, mikä voi tulla eläväksi käytännön arjessa, elämässä ja joka hetkessä. Kaikki se nykypäivänä tunnettu kirjoihin talletettu kalevalainen hengen tieto on syntynyt rahvaan sielunelämästä, jotka ovat tehneet ruumiillisia töitä pellolla ja metsässä, kalastaneet, metsästäneet ja eläneet sulautuneena luontoon sekä värkkäilleet taidokkaita käsitöitä puhdetöinä puhumattakaan parantamisesta. Se on ollut heillä vaistonvaraista sieluun liittyvää ilmausta, joka on tuhansia vuosia vanhaa. Se on ilmausta ihmisluonnosta, joka on elänyt täysin symbioottisessa suhteessa luontoon ja käsittänyt itsensäkin sen kautta.

Tärkeää on mielestäni se, että tämä kansakunta, jossa suomalaisiksi itseämme kutsumme, alkaa ymmärtää pitkälle ulottuvat juuremme ja niiden suoman arvokkaan perinnön, jota voisi olla viisasta tässäkin ajassa vaalia. Pintapuolisesta suomalaisuudesta tuleekin syvempää suomalaisuutta, jonka ei tarvitse verrata itseään muihin olemassa olleisiin korkeakulttuureihin.

PARANTAVA VUOROVAIKUTUS?

Kansanparannuksen ja luontaishoitojen toimivuus/toimimattomuus on pohdituttanut kovasti tieteen tekijöitä ja lääketieteen edustajia. Virallisempi näkökulma luontaisempiin hoitokeinoihin on, että niiden vaikutus perustuu todennäköisesti hyvään vuorovaikutukseen hoitajan ja hoidettavan välillä. Puhutaan "parantavasta vuorovaikutuksesta". Halutaan nähdä, että kyse on siis lähinnä placeboilmiöstä. Placebon vaikutuksen alaisena ovat ilmeisesti myös vauvat ja eläimet tai sitten heidän kohdallaan parantumisilmiöt ovat silkkaa sattumaa. Koska placebo on niin tehokasta toivoisin, että sitä osattaisiin hyödyntää hyvin myös perusterveyden huollossa.

Tuntuu siltä, että ihmisestä, joka käyttää luontaisterapia-alan palveluita ja kokee saavansa niistä apua, tahdotaan yhteiskunnassamme leipoa vähän hölmö ja hurahtanut. Mielestäni on hyvä, että ihmiset uskaltavat kyseenalaistaa myös ylhäältä päin saneltuja asioita ja otetaan myös itse selvää asioista ja kannetaan vastuuta itsestä. Joskus tuntuu, että tässä maassa suhtaudutaan luontaisterapioihin änkyrämäisellä tavalla, eikä ole edes tahtotilaa ymmärtää tai lähestyä aihetta, vaikka kulttuurissamme ovat eläneet jatkumona pitkät parannusperinteet aina suomalais-ugrilaisista juuristamme asti. Shamaanit ovat olleet niitä ensimmäisiä parantamisen ammattilaisia yhteisönsä valtuutuksesta.

Suomalainen perinnehieronta


Ulkomailta tulevia oppeja yhtään väheksymättä tahdon muistuttaa, että meillä Suomessa monien opiskelema klassinen hieronta on alkuperältään ruotsalaista. Suomenniemellä käytetyt hierontatyylit ovat olleet jotain ihan muuta ja pidän näiden taitojen elvyttämistä tärkeänä. Suomalaisilla kansanparantajilla oli ja on käytössä hyvin erilainen tekniikka ja toimiva sellainen. Omissa käsissäni vanhojen suomalaisten kansanparantajien/hierojien tyyleihin pohjautuva hierontatyyli on kehittynyt vuosien varrella selkeäksi menetelmäksi, jonka olen sittemmin nimennyt suomalaiseksi perinnehieronnaksi. Suomalainen perinnehieronta on kämmentyvellä ja sormenpäillä tehtävä hierontatekniikka, jossa keho käydään läpi kokonaisuudessaan, lihasten lähtö – ja kiinnittymiskohdat, jänteet, hermoradat , ja ne alalla niin kuuluisiksi tulleet faskiat eli suomeksi lihaskalvot ja puretaan ”kuona-aine”-keräymät lihaksista. Tyyli eroaa hyvin paljon ns. klassisesta (ruotsalaisesta) hieronnasta ihan jo hierontaotteiden osalta. Suomalainen Perinnehieronta® on yksi keskeinen osa Suomalainen Perinnehoitaja®-koulutusta. Suomalainen Perinnehieronta® on rekisteröity tavaramerkiksi Suomalainen Perinnehoito- ja Luontaislääketiedeyhdistykselle, jonka yhtenä tarkoituksena on tämän perinteeseen pohjautuvan hierontataidon ylläpitäminen Suomen maassa sekä sen kunnollisen ja riittävän laadukkaan opettamistason turvaaminen. Meillä suomenniemellä on osattu hieroa niin hyvin, että tuntuu melkein nololta, että ruotsalainen menetelmä on meillä täällä se "virallinen" ja "oikea". Olen käyttänyt hierontamenetelmästä myös työnimeä kansanomainen hieronta tai kansan hieronta, samaa, kuin Mauri Hartea aikoinaan. Menetelmänä Suomalainen Perinnehieronta® on kuitenkin eri asia, kuin Hartean hierontamenetelmä ja yhdistyksemme päätti rekisteröidä tämän asiaa hyvin kuvaavan nimen. Suomalainen Perinnehieronta® pohjautuu monien eri kansanparantajien käyttämiin hoidollisiin otteisiin hieronnassa sekä omaan näkemykseeni asiasta sen mukaan, mitä olen saanut kuulla ja nähdä, lukea ja kokea. Ensimmäinen Suomalainen Perinnehoitaja-koulutus järjestettiin vuonna 2005. Suomalainen Perinnehieronta-nimikettä olen käyttänyt vuodesta 2005 lähtien. Nimet rekisteröitiin vuonna 2011 Patentti- ja rekisterihallituksessa.

Suomalainen Perinnehoitaja®-koulutuskokonaisuus on kansanperinteeseemme pohjautuvaa parannusoppia ja joka osaltaan säilyttää arvokasta kulttuuriperintöämme ja tarjoaa samalla jotain uutta, mikä toimii nykypäivässä, nykypäivän ihmisellä. Koulutukseen olen valinnut niitä menetelmiä, jotka toimivat hyvin yhteen ja niitä tapoja ja tekniikoita, jotka ovat pitkän linjan käytännön työssä osoittautuneet hyvin toimiviksi. Perinnehoitajakoulutuksessa opiskellaan kaikki Suomen kansanperinteen tärkeimmät hoitamistavat, mitä liittyy käsillä tehtävään parantamisperinteeseen sekä lääkintään. Tärkeimmät tavat ja tyylit on ennallistettu ja pelastettu, sekä tuotu nykypäivään, nykypäivän ihmisen tarpeisiin. Tästä syystä hyödynnän koulutuksessa myös Kiinasta peräisin olevia karttoja sekä työvälineitä, joidenkin tekniikkojen osalta. Märkäkuppaus ja saunahoidot eivät kuulu koulutusohjelmaan, ne ovat vielä oma lukunsa ja niitä varten on olemassa omat kouluttamistahonsa. Kaikista Suomalainen Perinnehoitaja-koulutuksen käyneistä tulee perinnehoitotaidon osaajia ja jatkajia. Ja kaikkia tarvitaan. Jos oppii helpottamaan kanssaihmisten kärsimystä, ollaan jo pitkällä. Joskus koulutettavieni joukosta nousee esille taitajan alkuja, jotka voivat olla tulevaisuudessa taidon mestareita. He ovat harvinaisuuksia. Tulen henkilökohtaisesti tukemaan ja opastamaan näitä henkilöitä, joissa huomaan tämän erityisen kyvykkyyden kädentaitoon tai hengen voimaan. Olen tukena niin pitkään kuin tarvitaan ja minulta opastusta kysytään. Tavoitteenani on, että saan siirrettyä aikaa myöten kaiken tietoni ja taitoni eteenpäin joillekin siihen kykeneville sieluille.

Kiinnostukseni suomalaiseen kansanparannukseen on ollut voimakasta koko yli 20-vuotisen parantajan työni ajan. Olen tutkinut hyvin suurella mielenkiinnolla suomalaisessa kansanperinteessä ilmenevää parantajuutta ja tietäjyyttä ja löytänyt isoja vastauksia isoihin kysymyksiin. Kiinnostukseni kansanparannukseen johtuu syntylahjana saamastani kyvystä nähdä ja kuulla sekä tuntea sormenpäilläni ihmistä hyvin tarkasti. Kaltaiseni on tärkeä voida nojata tässä maailman ajassa johonkin ikiaikaiseen tukeen. Enpä ole ollut ainoata laatuaan tässä maassa. Menneinä vuosina ja vielä tälläkin hetkellä maassamme toimii todellisen kansanparantajan ammatissa useita henkilöitä, mutta useat heistä ovat ”maan alla”. Todellisella kansanparantajalla tarkoitan niitä parantajia, joilla taito on synnynnäistä ja heillä on todellista kädentaituruutta ja tietoa hyvin laaja-alaisesti ja kyky nähdä, kuulla ja tuntea käsillään tai muilla tavoin hyvin tarkasti. Heillä on se jokin hiljainen voima läsnä. Meidän suomalaisten olisi mielestäni hyvä arvostaa ja kunnioittaa omia parantajiamme sekä parannusoppejamme. On sääli, että kaikki se tieto ja mahti on nykyään alennustilassa ja kummallista on se, kuinka vähän kunnioitamme juuriamme ja muistamme suomalaisuuden vain viimeisen sadan vuoden ajalta. Meiltä kuitenkin löytyy ihan tutkitusti jatkumona suomalaisen kulttuurin jälkiä vuosituhansien ajalta. Parantajuus, shamaanius ja tietäjyys ovat hyvin keskeinen osa henkistä kulttuuriperintöämme.

Luontaisterapia-ala ja kansanparannus nykypäivänä sisältävät valitettavasti myös kaikenlaista himphamppua ja kuten aiemmin mainitsin, paljon liveroolipelaamista ja uuspakanuutta ja wiccaleikkejä. Vastustan myös sitä, että kansanparannus ja perinnehoitojen opetus on typistetty eräänlaiseen yhden hoitosapluunamallin opettamiseen ja se on rinnastettavissa ikään kuin hierojakouluun, missä periaatteessa kuka tahansa voi näitä "hauki on kala"-sapluunoita oppia. Kutsumus parantajan tehtävään on perinteisesti tullut jo sielun mukana ja se on koettu pikemminkin raskaana asiana ja siihen on liittynyt myös vastentahtoisuutta. Harvemmin sitä on pidetty siunauksena. Nykyaikana lähtökohdat rummuttelulle ja parantamiselle tuntuvat olevan jossain aivan muualla. Tämän kaiken ei kuitenkaan saa mielestäni antaa leimata koko alaa ja pistää kaikkia ja kaikkea samaan laatikkoon. Alalla toimii paljon vastuunsa tuntevia, osaavia tekijöitä. Kansanparannuksen kentällä on Suomessa useita melkoisia taitureita, jotka auttavat ihmisiä tilanteissa, joissa apua ei ole muualta löytynyt. Ja kaikille alalle tuleville todellisille taitureille riittää varmasti töitä. Kansa on aina kärsinyt kivuista ja vaivoista, joita lääketiede ei ole pystynyt kunnolla hoitamaan ja kansan keskuudesta on aina koko ihmiskunnan historian ajan noussut erityistaitoja omaavia ihmisiä, jotka ovat näitä vaivoja pystyneet helpottamaan. Ja näin tulee aina olemaankin. Ehkä kyborgi-ihmiset hoitavat asiat sitten eri tavalla. Toivottavasti en ole sitä enää tässä nahassa todistamassa.

Kalevalaisen kansan ainutlaatuisia perinteitä vaalimassa ja uutta kehittämässä


Mitään kaiken kattavaa kansanparannuskoulua ei ole ollut olemassa ja tieto on minunkin täytynyt hankkia pienissä paloissa ja melkoisen salapoliisityön tuloksena. Osa tiedosta ja taidosta on ollut minulle aina myös sisäsyntyistä, pienestä pojasta lähtien. Olen parantaja Hengen pakosta. Minulla ei ole ollut vaihtoehtoja. Aloitin nämä hommat 21-vuotiaana ja mitään sivuhommia en ole sen jälkeen tehnyt. Hankkiakseni tietoa suomalaisesta kansanparannuksesta ja tietäjyydestä, olen yrittänyt hankkia ja lukea kaiken asiaan liittyvän kirjallisuuden, mitä on vain aiheesta tai sen vierestä kirjoitettu. Näiden lisäksi olen liittänyt kirjastooni kirjoja laaja-alaisesti koskien Suomen muinaisuutta, sillä minun on täytynyt saada syvällisesti ymmärtää parantajuuden olemus. Mistä, missä, miten ja miksi se syntynyt ja mitä se on pitänyt sisällään ja miten se on liittynyt yhteisölliseen, elinkeinolliseen ja henkiseen ympäristöönsä kaikissa syvyyksissään. Olen selvittänyt perusteellisesti parantamisen henkisen olemuksen, sen tavat ja perinteet. Tämä edelleen jatkuva selvitystyö on vienyt lukuisia vuosia. Matkani tähän alkoi 1997 eikä loppua näy. Sittemmin asia on vähän paisunut, koska tässä samalla ikään kuin vähän vahingossa aloin ymmärtää syvällisesti suomalaisuuden identiteetin olemusta ja suomalaisen kansan historia sekä esihistoriaa. Kirjallisuuden lisäksi olen pyrkinyt käymään aina, kun on tarjoutunut tilaisuus keskusteluja nykyajan kansanparantajien ja esimerkiksi edesmenneiden kansanparantajien jälkikasvun kanssa. Olen käynyt lukuisia keskusteluja henkilöiden kanssa, jotka ovat hoidattaneet itseään nyt jo edesmenneillä kansanparantajilla, hierojilla/kuppareilla/niksauttajilla/kasvilääkinnän taitajilla. Olen saanut kuulla kasapäin erilaisia kuvauksia ja kertomuksia siitä, miten on hoidettu. Olen myös saanut huomata, miten joillakin suomalaisilla on luonnostaan, ilman opiskelua hyvin omintakeinen hieronta- /nikamakäsittelytyyli. Etsiessäni tietoa, koen, että minua myös on vahvasti johdatettu ja "oikea" tieto on aina löytänyt luokseni. Kuten kerroin, osa tiedosta on ollut minulle ikään kuin sisäsyntyistä, pienestä pojasta lähtien. En tiedä, miksi osaan ja tunnen. Se on vain ikään kuin sielunleiviskä toimia parantajan ammatissa. En osaa muutakaan. Olen aina ollut erilainen kuin muut ja saanut siitä myös kärsiä. Ennen yritin sopeutua maailmaan, mutta nykyisin rauha on jo sielussani ja erakoidun vapautuneesti enenevissä määrin torpassa metsän keskellä. Suurimmat työni opettajat ovat olleet hoidettavani, niin ihmiset, kuin eläimetkin, joiden kipuja ja kärsimystä olen koittanut parhaani mukaan helpottaa, kun he eivät ole muualtakaan apua saaneet tai ovat sitä muista syistä minulta pyytäneet. Sen kaiken kärsimyksen näkeminen tekee nöyräksi ja on ollut tärkeimpänä pontimena löytää toimivia tapoja, joilla auttaa.

Työssäni yli 20 vuoden aikana olen kokeillut lukemattomia erilaisia toimintatapoja ja aina vain hionut tekniikkaani. Totesin jo nuorena, että käymäni luontaisterapia-alan koulutukset eivät tarjonneet mitään oikeasti kunnolla toimivaa ja riittävän kokonaisvaltaista osaamista, jotta ihmiset saisivat kunnollista apua. Siksi katseeni kääntyi omaan kotoiseen parannusperinteeseemme. Kaikkien näiden opin vuosien jälkeen voi jo varovaisesti sanoa, että jotain sitä osaa ja tietääkin.

Kalevalan runoista ja sekä itämerensuomalaisen mytologian tuntemuksestani olen ammentanut syvää tämän heimon henkeä myös Suomalaiseen Perinnehoitaja®-koulutukseen. Tässä egosentrisessä, informaatiosaastan kyllästämässä nykykulttuurissa tahdon nostaa esille oikeasti merkityksellisiä asioita, kuten hiljaa oleminen ja sulautuminen luontoon sekä hiljaisuudesta nousevaan tietoon. Näistä kumpuaa esiin syvä rauha, viisaus ja vapaus. Kuten muinaissuomalaiset puhuivat "henkisielusta", pyrin elämään sitä todeksi tässä nahassa, mutta sen todellinen koti on Kalevan kartanossa.
Kursseilla opetan näkemykseni ja kokemukseni parantajuudesta. Mitä parantajuus on ja miten siinä voi syventyä?

Shamaanius/Lapin noaidi-insitituutio ja kalevalainen tietäjäinstituutio tulivat tiensä päähän, kiitos siitä kuuluu erityisesti läntiselle miehittäjälle ja sen seurauksena tulleelle uskonpuhdistukselle ja uudelle kansanvalistustyölle. Ensimmäinen shamaaniuden instituutio ja toinen kalevalainen tietäjäinstituutio ovat kuolleita ja kuopattuja, mutta kansanrunoudessamme sanotaan, että ei mahti maahan joua, vaikka mahtajat menevät, eikä luottehet lovehen lankea. Näen ja koen vahvasti, että kolmas tietäjäinstituutiomme syntyy koko ajan uudelleen ja vanha tieto ottaa nykyajan asun. Valitettavasti tälle tiedolle ei ole vielä kovin montaa kuulijaa, koska edes oikeita kysymyksiä ei osata vielä esittää. Ihmisen tarvitsisi harjoittaa enemmän hiljaisuuden korkeakulttuuria, olla luonnossa, mielellisen kupin olla vähän tyhjempi sekä asenteen nöyrempi että kysymykset voisivat edes nousta ja avautua. Todellinen Tieto ei löydy myyteistä vaan myytit voivat olla osoittava sormi.

Minulle on kunnia-asia välittää eteenpäin parantajuutta ja siihen liittyvää tietoisuutta Kalevalan lopun, Väinämöisen paluun hengessä. Minä rohkeasti tulkitsen "Väinämöisen paluun" uudenlaisen tietäjäinsituution paluuna sekä suomalaisen identiteetin eheytymisenä.

"Siitäpä nyt tie menevi, ura uusi urkenevi, Laajemmille laulajoille, Runsahammille runoille, Nuorisossa nousevassa, Kansassa kasuavassa." ote Kalevalan lopusta.


- Jarkko Haapanen

Suomalainen Perinnehoito- ja Luontaislääketiedeyhdistys


Kouluttamieni hoitajien toimesta on perustettu yhdistys Suomalainen Perinnehoito ja Luontaislääketiedeyhdistys ry, joka on rekisteröinyt Suomalainen Perinnehoitaja®-nimikkeen tavaramerkisi nimiinsä ja valvoo sen asianmukaista käyttöä. Yhdistys ylläpitää osaajistaan hoitajarekisteriä. Hoitajarekisteriin kuuluva perinnehoitaja huolehtii osaamisestaan ja käy säännöllisesti vähintään kahden vuoden välein kertaus-ja täydennyskoulutuksessa. Tutustu yhdistykseen osoitteessa www.perinnehoito.fi

-Jarkko Haapanen

©Copyright T:mi Luontaislääketiede Jarkko Haapanen