Taustaa

Suomalainen Perinnehoitaja-koulutuksen taustaa ja pohdintaa ajan ilmiöistä


Ilokseni olen saanut viime vuosina todeta, että suomalaiset kansanparannustaidot ja perinnehoidot ovat alkaneet saada osakseen jonkinlaista nostetta. Aina ei ole ollut näin. Jopa luontaisterapioiden ja hieronnan alalla Suomessa on arvostettu erityisesti vain ulkomailta tulevia oppeja. Kansanparannustaitoa ja -tietoa on tahdottu vähätellä, vaikka vielä viime vuosisadan puolessa välissä, sillä on ollut hyvin keskeinen merkitys ihmisten avunsaannin kannalta. Puhumattakaan siitä, että kansanparannus on myös osa kulttuuriperintöämme, joka ulottuu hyvin kauas suomalaisuutemme juuriin. Se on osa kulttuuriperintöämme, joka on mielestäni valtavan arvokas, mutta valitettavan vieras ja tuntematon asia nykyajan suomalaiselle. Toisia kulttuuriperintömme helmiä, kuten kansanrunoutta on tutkittu paljonkin. Kansanparannus on kuitenkin jäänyt paitsioon ja aiheesta kirjoitetut kirjat raapaisevat mielestäni vain pintaa. Syvälle parantamisen ytimeen ei uskalleta tai tahdota mennä tai siitä ei ymmäretä mitään varsinkaan tiedemaailmassa.

Kansanparannus tai kansanlääkintä tarkoittaa vuosituhansien kokemuksiin ja perinteisiin kansanuskomuksiin ja myytteihin perustuvia käsityksiä sairauksista ja vammoista, ja niiden hoitokeinoja. Kansanparantajat ovat olleet usein maallikkoja, jotka ovat saaneet oppinsa suvultaan tai muilta oppi-isiltään tai -äideiltään. Jotkut olivat parantajia syntyjään. Toisaalta myös yhteisöjen arvostetut tietäjät tai shamaanit ovat olleet kansanparantajia, mutta he ovat myös olleet sosiaalisen yhteisönsä tärkeitä tukipilareita ja jonkinlaisia henkisiä johtajia. Ei siis ihme, että kristinusko hyökkäsi aikanaan hyvin voimallisesti tietäjien ja shamaanien kimppuun, koska siinä oli niin selvä arvovaltakysymys. Kansanparannus on erittäin tärkeää perinnetietoa ja kädentaitoa, jolla on ollut aikanaan valtavan suuri merkitys avunsaannin kannalta. Vaikka lääketiede on kehittynyt huimasti ja se pystyy, mitä ihmeellisimpiin saavutuksiin, uskon, että on kuitenkin paljon sellaisia tilanteita, joissa voidaan vielä nykyisinkin hyötyä perinnehoitojen tai kansanparannuksen tuomasta avusta ja niillä on oma paikkansa ihmisten terveysongelmien hoitamisessa, kuntouttamisessa ja erityisesti sairauksien ennaltaehkäisyssä. Vastakkainasettelu on täysin turhaa, vaikkakin suosittua. Kaikella on oma aikansa ja paikkansa.

Luontaisterapia-alalla Suomessa hoitajat ja terapeutit, itseni mukaan lukien ovat opiskelleet pääsääntöisesti ulkomailta tulevia oppeja. Mainittakoon tässä esim. homeopatia tai Auyrveda. Yksi suuri vaikuttaja luontaisterapioiden kentällä Suomessa on Perinteinen Kiinalainen Lääketiede, joka on myös minulle erittäin tärkeä oppi ja päivittäinen työväline mm. akupunktuurin osalta. Toinen tärkeä työväline itselleni on ulkomailta niin ikään tuontitavarana tullut vyöhyketerapia. Tärkeimpänä taitonani kuitenkin pidän jäsenkorjauksen osaamistani, jonka yhdistän suomalaiseen perinnehierontaan. Nämä nyt ovat vain menetelmien nimiä. Kansanparannus on kuitenkin aina enemmän kuin jokin menetelmä tai ideologinen innoitus. Kansanparannus on taito ja ennen kaikkea "tieto" parantaa. Kansanparantajista kansanperinteen mukaan tietäjä hallitsee parannustaidon ja siihen liittyvän tiedon syvällisimmin.

Mitä tulee suomalaisiin perinnehoitoihin, jäsenkorjauksen osalta Suomessa on itseni lisäksi jo useampi kouluttava taho ja erilaisia tyylejä löytyy. Yhtenä tunnetuimpana niistä on varmasti Olavi Mäkelän kehittämä ja nimeämä jäsenkorjaustyyli Kalevalainen jäsenkorjaus, joka on 1980-luvulla kehitetty, taustallaan Pekka Ervastin Kalevalan Avain-teoksen innoitus. Kulttuurihistoriaan nojaava kansanparannus on kuitenkin vielä vähän eri asia. Jäsenkorjauksen lisäksi saunahoidot/kuppaus ovat myös tunnettuja ja kestäneet hyvin aikaa, puhumattakaan kasvilääkinnästä. Kasvilääkintä eli fytoterapia on kasvavassa suosiossa ja meillä Suomessa on sen osalta laajaa asiantuntemusta ja loistavaa koulutusta tarjolla.

Suomalainen kansanparannus ja perinnehoidot ovat hyvin rikas ja monipuolinen alue ja on valitettavaa, että se on edelleen hyvin huonosti tunnettua valtavirran keskuudessa. Harvapa nykyajan ihmisistä ymmärtää, kuinka moniulotteinen maailmankuva suomalaiseen parantamiseen on nivoutunut. Tietäjä on menettänyt nykypäivän ihmiselle merkityksensä. Enää ei tarvitse kysyä tietäjältä, missä on kadonnut kirves, kun uuden kirveen saa helposti kaupasta tai hullulle ei pyydetä tolkun palautumista, vaan otetaan psyykelääkkeitä. Monet kansanparantajien ja tietäjien tekemiset halutaan nähdä vähän hullunkurisina juttuina, joille nyt voidaan naureskella. Ei pystytä ymmärtämään muinaisen suomalaisen maailmankuvaa saatikka sitten samaistumaan siihen millään lailla. Oikeastaan vain hävetään psyykkis-maagiseen maailmankuvaan pohjautuvaa menneisyyttämme. Puhutaan negatiiviseen sävyyn jostain pakana-ajasta tai hämäriin huuruihin kietoutuvasta esihistoriasta.

Toivoisin, että olemme kansana pikkuhiljaa kykeneviä taas avaamaan myös toisenlaisen, syvemmän näkökykymme ja voimme heittää häpeän viitan harteiltamme.

Kansanparannuksella ja perinnehoidoilla on vielä varmasti paljon annettavaa, vaikka meillä on tässä ajassa aivan omanlaiset haasteemme.

Kansanparannus ja luontaisterapiat ovat Suomessa vaikeassa tilanteessa. Vahvasti tieteellinen maailmankuva on vallalla ja moniulotteisemmin aistivia pidetään tyhminä ja hurahtaneina. Kun sitten luontaishoitajat niin kovasti yrittävät todistaa kelpoisuuttaan ja saada hyväksyntää, on alalle pesiytynyt voimakas näennäistieteellisyyden tarve. Mitä monimutkaisemmin asiat pystytään selittämään ja mitä enemmän hienoja sanoja, kuten vaikka imunestekierto tai faskiat pystytään lauseisiin sisällyttämään, sitä varmemmin ihmiset nyökyttelevät päätään hyväksyvästi, ennen kuin taas joku nuori lääkärin alku astuu kehiin ja jauhottaa kaikkien suut harjaantuneella argumentoinnillaan.

On tietenkin hyvä, että asioita tutkitaan ja selvitetään perin pohjin ja kaikki halutaan selittää tieteellisesti, mutta pelkäänpä, että jotain olennaista, kaunista ja tärkeää jää uupumaan, jos tarkastelemme vain aineen yhtä ulottuvuutta ylemmyyttä tuntien. Suomalais-ugrilaisessa henkisessä perinnössämme olemme moniuloitteisia olentoja, jotka liittyvät elävään ja moniulotteiseen luontoon. On vain hyvin surullista nähdä tämä nykyajan hengettömyys ja rappiotila.

Toinen luontaishoitoalaa vaivaava asia on valtava psykologisoinnin tarve. Tarinat saavat valtavia mittasuhteita ja niissä pyöritään ja niitä tutkaillaan jokaisesta näkökulmasta. Löydetään tunnelukkoja ja niitä sitten availlaan ja paskaa tursuilee ympäriinsä. Pitkään alalla olleena, olen havainnut, että tämä harvoin johtaa mihinkään hyvään ja toimivaan. Olen oppinut elämässäni sen, että totuuden tunnistaa yksinkertaisuudesta ja sille yksinkertaisuudelle on tässä ajassa erityisen paljon tarvetta ja valitettavasti sitäkin vähemmän kysyntää.

Kaikesta näennäistieteellisyydestä ja kotipsykologisoinnista huolimatta ihmisen ja sen moniulotteinen rakenne ovat ja tulevat olemaan aina myös jonkinlainen mysteeri niin kuin Elämä itse. On paljon asioita, joiden tiedetään toimivan ilman, että sitä kukaan rajallisella havaintokyvyllään katsova pystyy täysin ymmärtämään tai selittämään. Se, että on täydellinen ihmisanatomian tuntemus, ei vielä tarkoita sitä, että osataan korjata selän virheasento. Täytyy olla myös se jokin mukana, jota ei pelkällä pintatiedolla hoideta. Miksi toinen osaa ja tuntee ja toinen ei, vaikka tiedot ovat olleet samat? Parantamisen syvää totuutta ei voi alkaa typistämään pelkästään sen takia, että asialle saadaan valtiollinen hyväksyntä. Kun kansanparannukseen kuuluvia asioita tuodaan esille pelkästään ihmisen anatomiaan ja fysiologiaan perustuvina menetelminä, sillä hetkellä jotain kansanparannuksen todellisessa sielussa tekee kuolemaa. Jos kansanparannus tuotaisiin tieteellisen tutkimuksen piiriin ja sitä tarkasteltaisiin vain sen määrittämillä kriteereillä, se olisi vähän sama asia, kuin mentäisiin suureen sukupirttiin vierailulle ja jäätäisiin seisoskelemaan eteiseen ja väitettäisiin, että koko talo on nähty. Akateeminen lätinä asian ympärillä tappaa asiaan liittyvän hengen ja elämän.

Pieni kriittisyys on kuitenkin paikallaan. Luontaisterapia-alalla ja kansanparannuksessa nykypäivän ihmisiä riivaa myös röyhkeys ja nöyryyden puute eikä kirjaan jakseta tarttua ja tehdä kotiläksyjä. Kädentaitoa ei viitsitä hioa vuosikausia vaan mieluummin keskitytään puhumiseen ja someiluun. Kädentaito on kuitenkin sitä tärkeintä ja aidosti käytännössä merkityksellisintä perinnehoitoa, jolla voidaan auttaa ihmisiä. Ja siihen ei auta kuin vuosien omistautuminen harjoittelulle ja sisäisen hiljaisuuden vahvistamiselle, mistä myös parantajan voima nousee.

Parantajia ja mentoreja ja eräänlaisia pikkuguruja tuntuu nousevan, kuin sieniä sateella. Ala tuntuu vetävän puoleensa myös väärällä asialla olevia.

Perinteisesti parantajuuteen valtuuttaa kansa, joka kärsii kivuista ja vaivoista ja parantaja pystyy heitä todellisella tavalla auttamaan. Parantajaksi ei vain ryhdytä omasta mielihaluun perustuvasta päätöksestä käsin. Parantajuuteen täytyy olla myötäsyntyiset ominaisuudet eikä lopultakaan mikään koulutus voi asiaa muuttaa, jos nämä luontaiset ominaisuudet puuttuvat. Eikä parantajuus ole mikään siunaus. Se on taakka. Koulutus antaa kuitenkin erinomaiset tiedot ja, jos alalle aikoo, tiedonjano täytyy olla.

Mikäli parantajuuteen lähteminen tapahtuu haisevasta itsestä käsin eli niin sanotusti egoistisista syistä, tulokset työssä ovat huonoja. Nykyään alalla toimii opettajia, joiden käytännön vastaanottotyön tuoma kokemus on hävettävän pieni. Esitellään hienoja teorioita, jotka ovat hyvin kaukana toimivasta käytännöstä tai jaetaan suoranaisen virheellistä tietoa kansanparannuksen synnystä ja tilasta Suomessa. Samoin on asian laita tässä nykyshamanismi-/tietäjäilmiössä, jossa tuntuu riittävän, että joku vain julistautuu shamaaniksi/tietäjäksi ilman, että kukaan on heiltä edes kysynyt apua, saati sitten pystynyt auttamaan muussa, kuin viihdetarkoituksessa tai keittiöpsykologisessa tsemppaamisessa. Oman rummun valmistaminen kurssilla ja viikonloppuna haettu reikivihkimys tuskin täyttävät vaatimuksia, vaikka vaikutusta vielä tehostettaisiin laittamalla someen kuva itsestä rummuttamassa metsässä kasvoilla henkevä mystinen ilme. Uussahamanismin ehkä kaikista kornein muoto on someshamaanius tai -tietäjyys.

Tietäjyyteen on suomalais-ugrilaisissa kulttuureissa, kuten myös Suomessa kuulunut ensisijaisesti aina parantajuus, joka tähtää johonkin muuhun kuin pelkkään luontaistuotteiden tuntemukseen, oksitosiinivaikutuksiin, fasciaketjujen avaamiseen , tunnemämmäköintiin tai mystiseen showhun. Tietäjän taito parantaa on nimenomaan osoitus "tiedon" hallinnasta. Ja näin ollen tietoa ja parantajuutta ei voida erottaa toisistaan. Tietäjällä ei ole tarkoitettu trendikästä ykseysopin ja joogafilosofian opettajaa, vedalaisten tekstien tulkitsijaa Rishiä, vaikka nykyään asia ehkä tahdotaankin raflaavasti esittää tässä valossa, kuten myös aikanaan mm. teosofien ja muiden okkultistien toimesta. Teosofista pyörää ei tarvitse tässä ajassa keksiä uudelleen. Teosofinen luu on jo kaluttu ontoksi.

"Käsitys tautien yliluonnollisuudesta saattoi parannusaktissa panna liikkeelle vaikeaselkoisen prosessin, jonka kykeni hallitsemaan vain sellainen persoonallisuus, joka hallitsi kulloisenkin tilanteen. Syntyi tietäjän eli parantajan ammatti." Toivo Vuorela, Suomalainen kansan kulttuuri, WSOY 1975

On hienoa, että perinnehoitoja ja tietäjäperinnettä elvytetään, mutta aihepiirin alistaminen viihdekäyttöön, somejulkisuuden hakemiseen, noitaleikkeihin ja new age-hapatukseen, tai nykyään myös alati kasvavaan joogaegoistisuuteen on minusta surullista. Nämä tietäjiksi, shamaaneiksi ja noidiksi mielihalustaan julistautuvat ottavat aiheesta eräänlaisen irtokarkkilaarin, mihin he liittävät lennokkaan mielikuvituksellisia fantasioitaan, missä kalevalainen viisaus ja itämainen ykseysoppi ja new age sekä viikinkisaagat näppärästi liitetään yhteen ja luodaan kokonaan uusia mielikuvitusmaailmoja. Kielitieteilijä ja tutkimusmatkailija M.A Castrenkin varoittaa asiasta: " Louhi, Pohjolan emäntä muistuttaa sekä nimensä että toisia jumalia kohtaan osoittamansa vihamielisyyden puolesta Lokia. Mutta emme halua täydentää tämän pidemmälle näitä vertailuja, sillä tämä tie on liukas ja johtaa helposti eksyksiin. Sitä paitsi muinaispohjoismaista mytologiaa on selvitetty vasta heikosti, ja suomalaisen suhteen ei ole edes materiaaleja saatu kokonaan talteen. " Teksti löytyy kirjasta Luentoja suomalaisesta mytologiasta.

Nämä kaikki varmasti tarjoavat erinomaista tarinaa podcasteihin ym. someiluihin, fiilistelyihin ja olevinaan olemisiin. Tärkein kysymys kuuluu, millaiset ovat näytöt parantamiskyvyistäsi? Entä ollaanko palvelemassa kansamme sielua vai ollaanko harjoittamassa älylliseen itseen liittyvää näppärää ja omahyväistä onaniaa tai live roolipelejä. Jos kyseessä on palvelutehtävä, asia on kunnossa. On myös hyvä kysyä, onko tälle esi-isien ja -äitien siunaus ja kunnioitetaanko siinä traditiota.

Tämä nykyinen ilmiö, jossa suomalaisten muinaisuutta sovitetaan ulkomailla vallinneisiin korkeakulttuureihin taitaa olla sitä samaa mitä miehittäjä on täällä jo aiemmin tehnyt. Ja ovat tätä samaa olleet tekemässä suomalaiset itsekin. Jatkumoa tälle olivat esim. oppineiden okkultistien oppirakennelmat, teosofiset teoriat. Tälla tavoin he ikään kuin nousivat ylenkatsomaan tavallista kansaa ja heidän luonnonläheistä sielunelämäänsä. Tämä samankaltainen trendi on toki muotia nytkin. Halutaan rakentaa ja päälle liimata jokin oppijärjestelmä. Tehdään vertailuja, ja yritetään löytää samankaltaisuuksia. Tokihan niitä löytyy, miksi ei löytyisi. On täysin luonnollista, että samat elämää koskettavat asiat nousevat vanhoissa kansoissa esiin saman tyyppisinä mytologisina aihelmina arkkityyppisessä tietoisuudessa. Tähän ei tarvita oppirakennelmaa. Kansa, joka on elänyt täysin symbioottisessa suhteessa ympäröivään luontoon ja yhteisöönsä on elänyt ja hengittänyt hiljaista hengen korkeakulttuuria. Kansanrunous oli heille spontaania sielullista ilmausta. Se oli todellakin vapaata kaikista ykseyoppi- tai muista metafyysis-uskonnollisista pohdinnoista tai yhteisöllis-kognitiivis-psykologis-sosiaalisista jorinoista ja argumentoinneista. Kyseiset alkuperäissuomalaiset olivat pikemminkin kuin talitinttejä osana luonnon järjestystä. Miehittäjän tänne tuoma ns. läntinen maailmankuva pikkuhiljaa näivetti ja tappoi nämä talitintit. Nyt nämä talitinttien jälkeläiset kärsivät kollektiivisesta sielun menetyksestä, identiteettivajeesta, mikä näkyy mm. tällaisina harhaan johtavina mielikuvitusmatkoina, joilla haetaan sellaista henkistä merkitystä ja identiteettiä suomalaisuudelle, jota ei ole ikinä ollut olemassakaan. Sen sijaan olisi hyvä nähdä se, mitä on oikeasti ollut ja ymmärtää syvällisesti, kuinka syvää ja korkeaa olemista näillä main on eletty tavallisten ihmisten toimesta yksinkertaisen elämisen tasolla tai puhumattakaan niistä, jotka ovat alkuperäisen noidan/shamaanin myöhemmin tietäjän sauvaa kantaneet. Tämä on näkemykseni asiasta ja tietenkin voin olla sen suhteen väärässä, mutten usko sitä sen perusteella, mitä olen itse aiheeseen perehtynyt ja kansan suusta kuullut. Se, mitä tahdon tässä kuvata esimerkkinä merkityksellisestä alkuperäisemmästä suomalaisuudesta tulee konkreettisena esille Värmlannin metsäsuomalaisissa eli käytännössä Rautalammilta ja Juvalta lähtöisin olevista savolaisista ja heidän jälkeläisistään. Heidän elämäntyylissään ja sielun rikkaudessaan säilyi kaikkein pisimpään se aidoin ja autenttisin materiaali, jonka juuret menevät kauas muinaisuuteen.

Vielä tietäjäperinteeseen palatakseni... Tuntuu, että sana tietäjä on alkanut elämään ihan omaa elämäänsä tullen kauas siitä, mitä se on tarkoittanut kulttuurihistoriallisessa mielessä tietäjä-kansanparantajana. Kuka tahansa, joka puhuu tietäjäperinteestämme ilman, että on itse kansan valtuutuksesta parantaja ja hallitsee "tiedon" ja ei ole perusteellisesti asiaan perhehtynyt, en pidä kyseiseen tehtävään kovin pätevänä. Lightversion se toki voi tarjota larppiviihteenä, teosofis-ervastilais-mindfuckina, uuspakana/uusshamaani someareenanokitteluna. Kai sillekin on tilausta ja tottakai on tilausta. Silloinhan kuka tahansa voi pian olla tietäjä ja perustaa oman sometilin ja mennä siitä aidan matalimmasta kohdasta yli missä ruoho näyttää haisevan itsen kannalta vihreämmältä. Ja menijöitä riittää. Olisi kuitenkin hyvä vähän varoa, ettei tule asettaneeksi pyhiä asioita rienattavaksi. Joskus täytyy oikein ihmetellä sitä röyhkeyttä ja pokkaa, kun laittaa oman naamansa sanan tietäjä alle. Olisi varmasti enemmän kuin asiallista ottaa ensin kunnolla selvää keitä ja millaisia todelliset tietäjät ovat olleet ja näin ollen myös kunnioittaa heidän muistoaan. Tietäjän nimi on pitänyt perinteisesti ansaita ensisijaisesti konkreettisilla parantamistuloksilla ja parantamiseen liittyvällä salaisen tiedon hallinnalla. Mutta eihän tämä nykyään enää juuri ketään kiinnosta.

Hätämaan tietäjä Juho Aaponpoika Luomajoki tuskin käytti työssään 1800-luvun lopulla Mikao Usuin Reikiä tai oli jonkilainen tiemestari, joka oli viemässä Suomen kansaa Hätämaasta käsin jonkinlaiseen itämaiseen nirvanaan joogamatolla lentäen. Hän ei myöskään todennäköisesti tehnyt apua pyytäville enkeli- tai tarotkorttitulkintoja, eikä hän tuntenut kalevalaista/perinteistä jäsenkorjausta. Hän ei myöskään todennäköisesti pukeutunut haltiavaatteisiin ja esiintynyt yleisölle pyhien puiden vierellä itämaisessa rukousasennossa tai vääntänyt itseään erilaisiin hassuihin venytysasentoihin taikka harrastanut performanssirunonlaulua. Hän ei myöskään toiminut pakanauskontokunnan pappina, vaikka laajaa luottamusta herättikin alueellaan. Kyllä, hätämaalainen saattoi puhua spontaanisti läsnäolijoille Jumalasta ja muista syvällisistä aiheista. Hän myös osasi sovittaa itsensä aina keskustelukumppanin ymmärrystason mukaan. Hän oli yhteisönsä ja alueensa merkittävä tukipilari ja turvan antaja, parantaja.

Ote kirjasta Hätämaan tietäjä - kansan kertomana, Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen 1975

"Luomajoen hengenlahjat olivat useimmille käsittämättömät, ja siksi heistä oli paikallaan puhutella häntä tietäjäksi. Hengenvoimat yhtyivät Luomajoessa ruumiilliseen voimaan ja kokoon sekä ylevään ryhtiin. Hän oli valtias valtikkaa vailla. Hänen työlleen ei löytynyt jatkajia eikä näyttänyt olevan edeltäjiäkään. Hän oli välimuoto, yksinäinen ilmiö, tähdenlento, suvuton lehtolapsi, mies vailla veljeä, edeltäjiä, jatkajia, arvoitus vailla ratkaisua."

"Luomajokea kaivattiin kauan. Hänen paikkaansa kyläyhteisössä, inhimillisessä elämässä ei kyetty täyttämään." "Luonto puki itsensä kovassa pakkasessa valkoiseen huurreverhoon sinä päivänä jolloin suurpiirteinen ihminen, aikansa huomattu kansanparantaja laskettiin Piippolan kalmistoon. Hänen henkensä suuruutta vain harvat tunsivat."

Rappiokulttuuri on osa tätä nykypäivää, joskin se on ollut sitä jo paljon aiemminkin. Lainaan tähän vielä tekstipätkän kirjasta Viimeiset runonlaulajat, Martti Haavio 1943 WSOY:

(Eletään vuotta 1906)

"...runonlaulanta sai triviaaleja muotoja, että ikään kuin muodostui ilveileväksi rahanpyydystykseksi. Samalla tavalla, kuin Amerikan jalot intiaanipäälliköt alkoivat näytellä sulkiaan sirkuksissa, ryhtyivät eräät keskinkertaiset runontaitajat, joita innosti tässä luettelemillani sekä eräillä muilla laulujuhlilla saavuttamansa helppo yleisön suosio, esittelemään muka kalevalaista kulttuuria tietämättömälle yleisölle."

Eipä tämä vallalla oleva sirkus ole sinänsä kenenkään syytä, se on vain luonnollinen seuraus sotien jälkeen ja erityisesti 60-, 70-, ja 80-luvuilla tapahtuneeseen syvään unohdukseen. Noina aikoina kaupungistuminen alkoi ja perinteiset maaseutuyhteisöt ja elintavat katosivat pikkuhiljaa. Kuilu menneeseen syveni kohtalokkain seurauksin.

Kalevalainen hengen viisaus on jotain, mikä voi tulla eläväksi käytännön arjessa, elämässä ja joka hetkessä. Kaikki se nykypäivänä tunnettu kirjoihin talletettu kalevalainen hengen tieto on syntynyt rahvaan sielunelämästä, jotka ovat tehneet ruumiillisia töitä pellolla ja metsässä, kalastaneet, metsästäneet ja eläneet sulautuneena luontoon sekä värkkäilleet taidokkaita käsitöitä puhdetöinä puhumattakaan parantamisesta. Se on ollut heillä vaistonvaraista sieluun liittyvää ilmausta, joka on tuhansia vuosia vanhaa. Se on ilmausta ihmisluonnosta, joka on elänyt täysin symbioottisessa suhteessa luontoon ja käsittänyt itsensäkin sen kautta.

Suomalainen perinnehieronta


Ulkomailta tulevia oppeja yhtään väheksymättä tahdon mainita, että Suomessa monien opiskelema klassinen hieronta on alkuperältään ruotsalaista. Suomenniemellä kansanparantajien käyttämät hierontatyylit ovat olleet erilaisia ja pidän näiden taitojen elvyttämistä tärkeänä. Suomalaisilla kansanparantajilla oli ja on käytössä hyvin erilainen tekniikka ja toimiva sellainen. Omaksuttuani näitä tekniikoita, tahdoin koota niistä hyvin hiotun menetelmän, jota nimitän suomalaiseksi perinnehieronnaksi. Kansanparannus on tietenkin aina paljon enemmän, kuin jokin menetelmä, yksi ja sama hoitosapluuna. Suomalainen perinnehieronta on kuitenkin yksi toimiva sapluuna. Suomalainen perinnehieronta on kämmentyvellä ja sormenpäillä tehtävä hierontatekniikka, jossa keho käydään läpi kokonaisuudessaan, lihasten lähtö – ja kiinnittymiskohdat, jänteet, hermoradat , ja ne alalla niin kuuluisiksi tulleet faskiat eli suomeksi lihaskalvot ja puretaan ”kuona-aine”-keräymät lihaksista. Tyyli eroaa hyvin paljon ns. klassisesta (ruotsalaisesta) hieronnasta ihan jo hierontaotteiden osalta. Suomalainen Perinnehieronta® on yksi keskeinen osa Suomalainen Perinnehoitaja®-koulutusta. Suomalainen Perinnehieronta® on rekisteröity tavaramerkiksi Suomalainen Perinnehoito- ja Luontaislääketiedeyhdistykselle, jonka yhtenä tarkoituksena on tämän perinteeseen pohjautuvan hierontataidon ylläpitäminen maassamme sekä sen kunnollisen ja riittävän laadukkaan opettamistason turvaaminen. Meillä suomenniemellä on osattu hieroa niin hyvin, että taidon soisi siirtyvän eteenpäin sukupolvelta toiselle.

Ensimmäinen Suomalainen Perinnehoitaja-koulutus järjestettiin vuonna 2005. Suomalainen Perinnehieronta-nimikettä olen käyttänyt vuodesta 2005 lähtien. Nimet rekisteröitiin vuonna 2011 Patentti- ja rekisterihallituksessa.

Suomalainen Perinnehoitaja®-koulutuskokonaisuus on kansanperinteeseemme pohjautuvaa parannusoppia ja joka osaltaan säilyttää arvokasta kulttuuriperintöämme ja tarjoaa samalla jotain uutta, mikä toimii nykypäivässä, nykypäivän ihmisellä. Koulutukseen olen valinnut niitä menetelmiä, jotka toimivat hyvin yhteen ja niitä tapoja ja tekniikoita, jotka ovat pitkän linjan käytännön työssä osoittautuneet hyvin toimiviksi. Perinnehoitajakoulutuksessa opiskellaan kaikki Suomen kansanperinteen tärkeimmät hoitamistavat, mitä liittyy käsillä tehtävään parantamisperinteeseen sekä lääkintään. Tärkeimmät tavat ja tyylit on ennallistettu ja pelastettu, sekä tuotu nykypäivään, nykypäivän ihmisen tarpeisiin. Tästä syystä hyödynnän koulutuksessa myös Kiinasta peräisin olevia karttoja sekä työvälineitä, joidenkin tekniikkojen osalta. Märkäkuppaus ja saunahoidot eivät kuulu koulutusohjelmaan, ne ovat vielä oma lukunsa ja niitä varten on olemassa omat kouluttamistahonsa. Kaikista Suomalainen Perinnehoitaja-koulutuksen käyneistä tulee perinnehoitotaidon osaajia ja jatkajia. Ja kaikkia tarvitaan. Jos oppii helpottamaan kanssaihmisten kärsimystä, ollaan jo pitkällä. Joskus koulutettavieni joukosta nousee esille taitajan alkuja, jotka voivat olla tulevaisuudessa taidon mestareita. He ovat harvinaisuuksia. Tulen henkilökohtaisesti tukemaan ja opastamaan näitä henkilöitä, joissa huomaan tämän erityisen kyvykkyyden.

Kiinnostukseni suomalaiseen kansanparannukseen ja parannusperinteeseen on ollut voimakasta koko yli 20-vuotisen kansanparannustyöni ajan. Kiinnostukseni kansanparannukseen johtuu syntylahjana saamastani kyvystä nähdä ja kuulla sekä tuntea sormenpäilläni ihmistä hyvin tarkasti. Kaltaiseni on tärkeä voida nojata tässä maailman ajassa johonkin ikiaikaiseen tukeen. Menneinä vuosina ja vielä tälläkin hetkellä maassamme toimii todellisen kansanparantajan ammatissa useita henkilöitä, mutta useat heistä ovat ”maan alla”. Todellisella kansanparantajalla tarkoitan niitä parantajia, joilla taito on synnynnäistä ja heillä on todellista kädentaituruutta ja tietoa hyvin laaja-alaisesti ja kyky nähdä, kuulla ja tuntea käsillään tai muilla tavoin hyvin tarkasti. Heillä on se jokin hiljainen voima läsnä.

Kansa on aina kärsinyt kivuista ja vaivoista, joita lääketiede ei ole pystynyt kunnolla hoitamaan ja kansan keskuudesta on aina koko ihmiskunnan historian ajan noussut erityistaitoja omaavia ihmisiä, jotka ovat näitä vaivoja pystyneet helpottamaan. Ja näin tulee aina olemaankin. Ehkä kyborgi-ihmiset hoitavat asiat sitten eri tavalla. Toivottavasti en ole sitä enää tässä nahassa todistamassa.

Kalevalaisen kansan ainutlaatuisia perinteitä vaalimassa ja uutta kehittämässä


Mitään kaiken kattavaa kansanparannuskoulua ei tietenkään ole ollut olemassa ja tieto on minunkin täytynyt hankkia pienissä paloissa. Aloitin nämä hommat 21-vuotiaana ja mitään sivuhommia en ole sen jälkeen tehnyt. Hankkiakseni tietoa suomalaisesta kansanparannuksesta ja tietäjyydestä, olen turvautunut tietenkin saatavilla olevaan kirjallisuuteen sekä suusanalliseen tiedon keruuseen. Aika usein on tarjoutunut tilaisuus käydä keskustelua edesmenneiden kansanparantajien jälkikasvun kanssa tai niiden kanssa, jotka ovat hoidattaneet itseään parantajilla. Tiedon keruu jatkuu tietenkin edelleen.

Aikanaan olin vuosia kovasti kiinnostunut teosofisista ja joogisista opeista, mutta sittemmin olen havainnut, että nämä vievät lopulta mielen upottavalle suolle. Mieli rakastaa mielen ruokaa mutta jos halajaa Totuutta, mielen on hiljennyttävä.

Työssäni yli 20 vuoden aikana olen kokeillut lukemattomia erilaisia toimintatapoja ja aina vain hionut tekniikkaani. Totesin jo nuorena, että käymäni luontaisterapia-alan koulutukset eivät tarjonneet mitään oikeasti kunnolla toimivaa ja riittävän kokonaisvaltaista osaamista, jotta ihmiset saisivat kunnollista apua. Siksi katseeni kääntyi omaan kotoiseen parannusperinteeseemme. Kaikkien näiden opin vuosien jälkeen voi jo varovaisesti sanoa, että jotain sitä osaa ja taitaakin.

Historian ja mytologian harrastajana olen tahtonut ammentaa syvää tämän heimon henkeä myös Suomalaiseen Perinnehoitaja®-koulutukseen. Tässä egosentrisessä, informaatiosaastan kyllästämässä nykykulttuurissa tahdon nostaa esille oikeasti merkityksellisiä asioita, kuten hiljaa oleminen ja sulautuminen luontoon sekä hiljaisuudesta nousevaan tietoon. Näistä kumpuaa esiin syvä rauha, viisaus ja vapaus. Kuten muinaissuomalaiset puhuivat "henkisielusta", pyrin elämään sitä todeksi tässä nahassa, mutta sen todellinen koti on Kalevan kartanossa.
Kursseilla opetan näkemykseni ja kokemukseni parantajuudesta. Mitä parantajuus on ja miten siinä voi syventyä?

Shamaanius/Lapin noaidi-insitituutio ja kalevalainen tietäjäinstituutio tulivat tiensä päähän, kiitos siitä kuuluu erityisesti läntiselle miehittäjälle ja sen seurauksena tulleelle uskonpuhdistukselle ja uudelle kansanvalistustyölle. Ensimmäinen shamaaniuden instituutio ja toinen kalevalainen tietäjäinstituutio ovat kuolleita ja kuopattuja, mutta kansanrunoudessamme sanotaan, että ei mahti maahan joua, vaikka mahtajat menevät, eikä luottehet lovehen lankea. Näen ja koen vahvasti, että kolmas tietäjä-parantaja-instituutiomme syntyy koko ajan uudelleen ja vanha tieto ottaa nykyajan asun. Valitettavasti tälle tiedolle ei ole vielä kovin montaa kuulijaa, koska edes oikeita kysymyksiä ei osata vielä esittää. Ihmisen tarvitsisi harjoittaa enemmän hiljaisuuden korkeakulttuuria, olla luonnossa, mielellisen kupin olla vähän tyhjempi sekä asenteen nöyrempi että kysymykset voisivat edes nousta ja avautua. Niin se "viimeinen" runonlaulaja Jussi Huovinenkin antoi ohjeen jossain haastattelussa: "Mene luontoon. Sieltä ihminen saa kaiken. En mie sen parempaa osaa neuvoa. Jos on musikaalinen ihminen, osaa yleensä kuunnella. Luonnossa voi kuunnella lintujakin ja keskustella niiden kanssa."

Minulle on kunnia-asia välittää eteenpäin parantajuutta ja siihen liittyvää tietoisuutta Kalevalan lopun, Väinämöisen paluun hengessä. Tulkitsen "Väinämöisen paluun" uudenlaisen tietäjä-parantaja-insituution paluuna sekä suomalaisen identiteetin eheytymisenä ja sielun menetyksen loppumisena.

"Siitäpä nyt tie menevi, ura uusi urkenevi, Laajemmille laulajoille, Runsahammille runoille, Nuorisossa nousevassa, Kansassa kasuavassa." ote Kalevalan lopusta.


- Jarkko Haapanen

Suomalainen Perinnehoito- ja Luontaislääketiedeyhdistys


Kouluttamieni hoitajien toimesta on perustettu yhdistys Suomalainen Perinnehoito ja Luontaislääketiedeyhdistys ry, joka on rekisteröinyt Suomalainen Perinnehoitaja®-nimikkeen tavaramerkisi nimiinsä ja valvoo sen asianmukaista käyttöä. Yhdistys ylläpitää osaajistaan hoitajarekisteriä. Hoitajarekisteriin kuuluva perinnehoitaja huolehtii osaamisestaan ja käy säännöllisesti vähintään kahden vuoden välein kertaus-ja täydennyskoulutuksessa. Tutustu yhdistykseen osoitteessa www.perinnehoito.fi

-Jarkko Haapanen

©Copyright T:mi Luontaislääketiede Jarkko Haapanen